Tikkurilan paviljonkikoulun varasto, Vantaa

Seinässä näkyy erisävyisiä tiiliä.
Kuva: Elina Mattero-Meronen

Eräs CIRCuIT-hankkeen kokeilukohteista oli Tikkurilan paviljonkikoulun pihalle rakennettu varasto, joka valmistui syksyllä 2021. Rakennuksen julkisivuun muurattiin noin kaksi tuhatta Kansallisteatterin pienen näyttämön väliseinistä irrotettua tiiltä. Rakennusurakan toteutti Parmaco Oy.

Tiilten saaminen uudelleenkäyttöön sisälsi useita haasteita. Alun perin tiilet oli määrä ottaa kaupungin omasta purettavasta koulusta, mutta purku- ja uudishankkeiden aikataulut eivät osuneet yksiin. Lopulta tiilet saatiin Kansallisteatterista, josta oltiin purkamassa osa. Purku-urakan hoiti CIRCuIT-hankkeessa mukana ollut Umacon Oy.

Urakka alkoi sopivien materiaalien valinnalla. Purettavassa teatterin osassa oli kolmenlaisia tiiliä, joiden sopivuutta uuteen kohteeseen tutkittiin. Eri tiilten laatua testattiin Tampereen yliopiston laboratoriossa, ja niiden pakkasenkestävyyttä Koestus T&T Oy:n Oulun laboratoriossa.

Testeissä havaittiin, että parhaiten uuteen rakennukseen sopivat umpinaiset punatiilet. Tämän jälkeen tarvittava määrä sopivia tiiliä irrotettiin ehjänä, puhdistettiin ja kuljetettiin välivarastoon ennen lopullista käyttöä uuden varaston rakennuksessa. Uudelleenkäytettyjen tiilten hiilijalanjälki oli yli 90% pienempi kuin uusien tiilten.

Kiertotalousperiaate: Oikeilla materiaaleilla rakentaminen. Suositaan uudelleenkäyttöä ja kierrätysmateriaaleja. Vältetään hiili-intensiivisiä materiaaleja. Vältetään vaarallisia ja ympäristölle haitallisia materiaaleja.

Lue lisää:
https://www.vantaa.fi/fi/blogit/kestava-ja-kukoistava-vantaa/kiertotalouden-tuominen-rakennushankkeisiin-vaatii-totuttujen-kaytantojen-muuttamista