Rakennuksen irtaimiston uudelleenkäyttö

Purettavassa rakennuksessa saattaa olla suuri määrä uudelleenkäyttökelpoista irtaimistoa, joka ei varsinaisesti ole osa rakennusta, mutta tulee käsitellyksi viimeistään osana purkutyömaan jätehuoltoa. Hyväkuntoisen irtaimiston pelastaminen purkukohteista on ympäristöteko. Esimerkiksi ehjän jääkaapin uudelleenkäyttö säästää 6000 kiloa kiinteitä luonnonvaroja, kun vanha pysyy käytössä eikä uutta tarvitse valmistaa.

Uudelleenkäytettävän irtaimen (kuten myös rakennusosien) ehjänä irrottaminen vaatii eri tekniikoita ja työkaluja ja huolellisempaa työtä kuin materiaalikierrätykseen rikkomalla purkaminen. Myyntikuntoinen tai käyttökelpoinen irtaimisto onkin syytä poistaa kiinteistöstä ennen kuin alue muuttuu purkutyömaaksi.

Uudelleenkäyttökelpoista irtainta voivat olla esimerkiksi ovet karmeineen, valaisimet, keittiökalusteet, pihakalusteet, postilaatikot, pihakiveykset jne. Tuotteiden uudelleenkäyttöpotentiaaliin vaikuttaa esineiden kunto ja erikoisuus, mutta myös irrottamiseen kuluva aika ja purkukohteen sijainti.

Tutustu:

Kiertonetissä julkiset organisaatiot voivat myydä käytöstä poistettua omaisuuttaan

Tavarat kiertoon -järjestelmän esittelyvideo