Tuotteen ympäristövaikutuksista kertovia merkkejä on paljon, mutta usein riittää, kun tunnistaa yleisimmät. Alla on esimerkit neljästä yleisimmästä.
Ympäristömerkinnän ja sertifikaattien tavoitteena on ohjata sekä tuotteiden valmistusta että kulutusta ympäristöä säästävään suuntaan. Ne kertovat ostajalle, että kyseinen tuote tai palvelu on muita vastaavia vastuullisempi. Luomumerkit kertovat, että tuote on tuotettu luonnonmukaisesti.
Tunnetuin ympäristömerkeistä lienee pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki. Joutsenmerkittyjen tuotteiden ja palveluiden on täytettävä tiukat ympäristövaatimukset, jotka perustuvat elinkaariajatteluun. Kriteereissä huomioidaan tuotteiden raaka-aineet, valmistus, käyttö sekä loppusijoitus.
Lisätietoja: Joutsenmerkki
Vuonna 1992 perustettu Euroopan ympäristömerkin eli EU-kukan periaatteet ovat samat kuin Pohjoismaisen ympäristömerkin. Ympäristömerkki myönnetään hakemuksesta ryhmänsä parhaille tuotteille ja palveluille, jotka täyttävät merkin ympäristöä koskevat vaatimukset tuotteen koko elinkaaren ajalta.
Lisätietoja: Euroopan ympäristömerkki
Aurinkomerkki kertoo tuotteen olevan luonnonmukaisesti tuotettu ja suomalaisen viranomaisen valvoma. Se valvoo, että viljelyssä noudatetaan EU:n luomuasetusta. Aurinkomerkki takaa, että merkityn elintarvikkeen maatalousperäisistä raaka-aineista vähintään 95 % on tuotettu luonnonmukaisesti.
Lisätietoja: Aurinkomerkki eli Luomu – valvottua tuotantoa -merkki
EU:n luomumerkki eli Eurolehti on pakollinen kaikissa EU:ssa valmistetuissa valmiiksi pakatuissa luomuelintarvikkeissa. Muissa ja EU:n ulkopuolelta tuoduissa luomutuotteissa tunnuksen käyttö on valinnaista. Eurolehti-merkin käyttö edellyttää kuulumista luomuvalvontaan sekä annettujen säännösten ja ohjeiden noudattamista.
Lisätietoja: Luomumerkki – Pro Luomu