Vesi saadaan taloyhtiöön paikallisen vesihuoltoyhtiön vesihuoltoverkoston kautta. Vesihuoltoverkosto koostuu
Laskutus perustuu vesihuoltoyhtiön hallinnoiman kiinteistön päävesimittarin lukemiin. Vesihuoltoyhtiön lähettämässä vesilaskussa nämä osaset on eriytetty omiksi riveikseen, mutta taloyhtiön kirjanpidossa ne sisältyvät kokonaissummaan. Tilinpäätöksen vesikustannukset sisältävät siis kaikki vesiyhtiön laskuttamat erät.
Vuoden 2020 lopulla voimaan tulleen lain mukaan uudisrakennuksissa ja putkiremontoitavissa taloissa on oltava etäluettava huoneistokohtainen vedenmittaus, jonka mukaan myös huoneiston vesimaksu maksetaan. Ennen tuota ajankohtaa valmistuneissa tai remontoiduissa yhtiöissä vesilaskutus tehdään yhtiöjärjestyksen mukaan joko huoneistokohtaiseen mittaukseen tai vaikkapa huoneistossa asuvan henkilömäärän mukaan.
Vesi jaetaan kiinteistön eri vesipisteille vesijohtoverkoston kautta. Kylmälle ja lämpimälle vedelle sekä jätevedelle on omat putkiverkostonsa. Vesihuoltoyhtiön verkostosta vesi tulee kiinteistöön 4-6 baarin paineella ja tätä painetta hyödynnetään myös veden jakamisessa kiinteistössä. Mikäli paine ei riitä, tarvitaan kiinteistössä paineenkorotusasema. Jos paine taas on liian suuri, voidaan kiinteistöön asentaa paineenalennusventtiili.
Lämmin käyttövesi lämmitetään esimerkiksi kaukolämmön lämmönjakokeskuksen lämmönvaihtimessa. Yleensä lämmintä vettä kierrätetään kiertovesipumpulla lämpimän käyttöveden kiertojohdossa jatkuvasti, jotta veden lämpötila pysyisi tasaisena eikä hanaa käytettäessä lämpimän veden odotusaika olisi liian pitkä. Lämpimän käyttöveden tulisi olla joka puolella verkostoa yli 55 asteista, jottei verkostoon pääse kasvamaan legionellabakteeria. Suorasähkölämmitteisissä kiinteistöissä vesi lämmitetään vastuksilla lämminvesivaraajassa.
Vesiverkostosta tuleva vesi käytetään asuntojen ja muiden tilojen vesipisteissä vesikalusteiden kuten hanojen, suihkujen tai wc-istuimen kautta. Vesikalusteiden valinnalla ja hyvällä kunnossapidolla voidaan vaikuttaa merkittävästi veden kulutukseen kiinteistössä.