Pellettilämmitys

Puupellettilämmitysjärjestelmässä lämpöä saadaan polttamalla puupellettejä pellettikattilassa. Järjestelmän pääosat ovat poltin, kattila ja polttoainesäiliö. Käyttöveden lämmitystä varten kattilassa on noin 150—200 litran vesitilavuus, jossa on käyttövesikierukka. Pelletit imetään pellettisäiliöstä kattilan polttimelle imuputkistolla tai siirretään kiertoruuvilla. Pellettisyöttö tapahtuu automatiikan ohjaamana ja myös tuhkanpoiston voi automatisoida. Tuhkaa pellettien polttamisesta tulee erittäin vähän verrattuna vaikkapa puuklapien polttoon.

Alla olevassa kuvassa havainnollistetaan pellettilämmityksen toimintaperiaatetta. Kuvan infopalloja klikkaamalla saat esille lisätietoa.

Puupelletti tehdään sahanpurusta, joka puristetaan teollisesti tiiviiksi pelletiksi. Pelletin halkaisija on yleensä joko 6 tai 8 millimetriä. Laitetoimittajalta kannattaa varmistaa suositeltavin pelletin raekoko, koska sillä voi olla vaikutusta laitteen toimintavarmuuteen. Pelletissä on tiiviin sahanpurun lisäksi myös sideaineita, jotta pelletti pysyy hyvin koossa murenematta. Puupelletti on hyvin kuivaa, vettä on alle 10 % tilavuuspainosta. Yksi kilogramma pellettiä sisältää energiaa noin 4,7 kWh. Puupelletti palaa kattilassa hyvin puhtaasti ja korkealla hyötysuhteella.

Vanhan öljylämmityksen tilalle pellettikattila sopii hyvin, koska se voidaan yleensä kytkeä öljylämmityksen käyttämään hormiin. Pellettikattila on sopiva haja-asutusalueen kohteisiin, joissa kaukolämpöä ei ole saatavana, maalämpöä ja ilma-vesilämpöpumppua ei lupien tai tontin puolesta voi asentaa, tai kohteen lämmitysvesipiirin lämpötilataso on hyvin korkea (jos lämmitysveden maksimi on yli 70 astetta).

Lisätietoa pellettilämmityksestä löydät mm. Bioenergiayhdistyksen sivuilta.

Investointi ja mitoitus

Pellettilämmityksen investoinnin hintaan vaikuttavat järjestelmän automaatioaste, polttoaineen syöttötapa ja polttoainesiilon koko ja toteutustapa. Jos mahdollista, niin edullisin tapa toteuttaa siilo, on rakentaa se talon sisälle itse. Pellettikattilan investointikustannus on noin 12 000—20 000 euroa.

Pellettikattilan vuotuinen hyötysuhde on yleensä noin 80—90 %. 4000 kiloa pellettejä vie varastotilaa noin 6 kuutiometriä eli 6000 litraa ja tuottaa lämpöä noin 15—17 megawattituntia, kun huomioidaan kattilan hyötysuhde. Tämä riittää yleensä noin 0,5—1 vuoden lämmitykseen. Tällaiset määrät pellettejä toimitetaan yleensä säiliöautolla.