Olemassa olevien rakenteiden ja teknisten järjestelmien perusteella rakennukselle voidaan tehdä laskennallinen arvio kulutuksesta, kun järjestelmät toimivat suunnitelluilla tavoilla. Toteutuva kulutus voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän riippuva kiinteistön käytöstä ja huollosta sekä asukkaiden kulutustavoista ja -tottumuksista. Tätä on havainnollistettu alla olevassa rakennuksen kulutustasokuvaajassa. On esitetty, että rakennuksen epätaloudellinen käyttö ja huollon laiminlyönti voisivat nostaa kulutusta jopa 20 % laskennalliseen perustasoon verrattuna. Esimerkillisesti hoidettu ylläpito voi toisaalta vaikuttaa myös toiseen suuntaan, jolloin laskennallisesta kulutustasosta voi olla mahdollista nipistää vielä 10 %.
Kun ylläpidon lisäksi huomioidaan myös asukkaiden kulutustottumusten vaikutus, joka voi olla 5 % kumpaankin suuntaan, saadaan toteutuneen kulutuksen vaihteluvälistä hyvinkin iso. Käytännön esimerkkejä kulutustasoon vaikuttavista tekijöistä ovat:
Viestintä taloyhtiön asukkaille on tärkeä keino vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä. Viestinnässä voi tuoda esiin oikeat tavat käyttää kiinteistön lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiä, muistuttaa asukkaille kuuluvista huoltotoimista, kuten ilmanvaihtoventtiilien puhdistamisesta sekä kertoa veden käyttöön liittyvistä säästömahdollisuuksista. Energiankäyttöön liittyvistä kustannuksista kertominen voi tehdä konkreettisemmaksi sen, miten energian käyttö heijastuu käytännössä vastikkeeseen. Hyvää energiaviestintämateriaalia taloyhtiöiden käyttöön löytyy Taloyhtiön hallituksen energiaviestintämateriaalit -sivulta.