Energiayhteisö voi perustua monenlaiseen energiaan liittyvään yhteistoimintaan. Yleisesti käytetyn määritelmän mukaan energiayhteisö tuottaa energiaa yhteisillä laitteilla ja jakaa tuotetun energian yhteisön jäsenten kesken. Tällä verkkokurssilla käsitellään aurinkosähkön tuotantoon ja kulutukseen perustuvia energiayhteisöjä.
Energiayhteisö voi olla:
Tällä kurssilla käsitellään pääosin samalla kiinteistöllä/kiinteistöryhmällä toimivia kiinteistön sisäisiä energiayhteisöjä. Sellainen on esimerkiksi taloyhtiö, joka hankkii aurinkosähköjärjestelmän ja muodostaa energiayhteisön taloyhtiön osakkaiden kesken.
Taloyhtiön energiayhteisö voidaan toteuttaa, joko:
Keskeinen ero hankkeiden välillä on se, että paikallisessa energiayhteisössä taloyhtiö toimii oikeushenkilönä. Aktiivisten asiakkaiden ryhmässä loppukäyttäjät eivät toimi oikeushenkilön kautta. Aktiivisten asiakkaiden ryhmän tuleekin järjestää keskinäiset vastuunsa ja velvoitteensa erillisillä yhteisesti sovituilla sopimuksilla.
Koko taloyhtiön hankkeessa aurinkovoimalan kustannukset jaetaan pääsääntöisesti kaikkien osakkaiden kesken. Voimalan tuottama sähkö käytetään ensisijaisesti kiinteistösähkön käyttöpaikalla, johon järjestelmä yleensä liitetään. Käyttöpaikalta ylijäävä sähkö hyvitetään valitun sopimuksen mukaan yhteisön jäsenten käytettäväksi sekä myytäväksi jakeluverkkoon, jos jäsenten oma käyttö ei kata kaikkea tuotettua aurinkosähköä netotusajanjakson aikana (15 min). Aktiivisten asiakkaiden hankkeessa kustannukset jaetaan vain yhteisön jäsenten kesken. Myös hyödyt jakautuvat ainoastaan ryhmän jäsenille yhteisön sopimusten mukaisesti. Hankkeet vaativat erilaisen päätöksenteon yhtiössä.
Sähkön mittauksen ja laskutuksen osalta kiinteistönsisäiset energiayhteisöt voidaan jakaa kahteen päätyyppiin:
Taloyhtiön energiayhteisö mahdollistaa osakkaiden osallistumisen sähkömarkkinoille. Tämä antaa heille mahdollisuuden tuottaa ainakin osa käyttämästään sähköenergiasta itse, mistä voi saada suoraa taloudellista hyötyä. Lisäksi yhteisö antaa jäsenilleen mahdollisuuden vaikuttaa omaan sähköntuotannon tapaansa ja sitä kautta myös tuotannon ympäristövaikutuksiin.
Kuva: Kiinteistön sisäinen energiayhteisö
Termien selitykset: