Taloyhtiön hallituksella tulee olla jatkuvasti selkeä kuva myös siitä, kuinka paljon ja mihin taloyhtiössä kuluu energiaa ja vettä. Ainoastaan ajankohtaisen tiedon pohjalta voidaan tehdä oikeita päätöksiä, joilla ratkaistaan kulutukseen liittyvät ongelmat. Sen vuoksi kulutusta olisi järkevää seurata jatkuvasti ja käydä kulutustietoja läpi vähintään jokaisessa hallituksen kokouksessa – ei vain tilinpäätöksen yhteydessä.
Jatkuva seuranta mahdollistaa myös reagoimisen mahdollisiin kulutuspoikkeamiin. Huollon ja isännöinnin kanssa on hyvä sopia toimintamallit sekä jatkuvan seurannan että häiriötilanteiden osalta.
HAASTE: Tarkista, kuka on teidän taloyhtiönne kaukolämmön ja sähkön tuottaja. Hanki pääsy verkkopalveluun, jotta pystyt seuraamaan käytännössä kulutuskäyrien vaihtelua.
Tehokas keino esittää kulutuksen vaikutus on näyttää se yhtiövastikkeen muodostumisen kautta, koska eurojen kieltä useimmat asukkaat ymmärtävät. Kannattaakin kysyä, kuka haluaa maksaa asumisestaan turhan korkeaa hintaa, jos saman asumismukavuuden saa edullisemmin pienentämällä kulutusta?
TAVIS-hankkeeseen kuuluneessa pilottitaloyhtiö As. Oy Värttinässä hallituksen puheenjohtaja laati asukkaille taloyhtiön kulujen muodostumisesta selkeän taulukon, josta käy ilmi, mitä kulutus maksaa jokaiselle asukkaalle.
Tässä käyttöösi laskentapohja, jota voit käyttää kulutuksen esittämiseen: Yhtiovastikkeen_Laskentapohja