Energiankulutuksen tavoitetasot on syytä avata osakkaille ja asukkaille selkeästi. Yleensä kilowattituntien sijaan kannattaa puhua euroista, koska kustannusvaikutus on helpompi hahmottaa. Viesti voi olla esimerkiksi: ”Jos laskemme sisälämpötilaa yhden asteen, säästämme viisi prosenttia lämmityskustannuksista.” Konkretia motivoi ja sitouttaa, kun hyödyt näkyvät kiinteistön hoitokuluissa.
Energiastrategiaan kannattaa kirjata esimerkiksi yleisten tilojen ja asuinhuoneistojen tavoitelämpötilat, energiankulutusdatan seuranta ja raportointi, sekä huolehditaan, että tärkeimmät huoltotehtävät tulevat tehdyiksi. Näin varmistetaan, että talotekniikka toimii oikein ja kulutus pysyy hallinnassa. Ennen strategian laatimista on hyvä toteuttaa asukaskysely, jossa selvitetään osakkaiden arvot ja toiveet. Kysely voi paljastaa, että taloudellisten säästöjen lisäksi monet arvostavat ympäristöarvoja ja omavaraisuutta. Nämä arvot voivat olla ratkaisevia pienemmissä päätöksissä, jotka puolestaan luovat pohjaa isoille investoinneille, kuten maalämpöhankkeille tai aurinkosähköjärjestelmille.